tiistai 11. tammikuuta 2022

HITSAUSMENETELMIEN OPETTAMINEN

Kolmannen koululäksyn aiheena oli kaasu ja TIG hitsausmenetelmien opettaminen henkilölle, joka ei aiemmin ole hitsannut.  Tehtävän tarkempi kuvaus alla olevasta linkistä:

https://docs.google.com/document/d/1s76Pm7PpYf29Pq6XOpOFpWH3RVm-Ypwg/edit?usp=sharing&ouid=111267476022398675343&rtpof=true&sd=true

Tehtävähän oli periaatteessa helppo, olimmehan juuri opetuksen hitsaukseen itse saaneet. Osa Ossin opetusmetodien tuloksista on nähtävissä tässäkin blogissa, hitsaustekniikka käsittelevistä aiemmista postauksista, joihin olen oppimiani lainalaisuuksia kirjaillut. Lopulta tehtävä oli parhaimmillaan itselleni ja omien tietojen kertaukselle. Ja niinhän sitä sanotaan, että kertaus on opintojen äiti. Toivottavasti tästä kasaamastani tiivistelmästä joku muukin löytää jotain hyödyllistä.

Oppimani pohjalta aloitin opetuksen käymällä läpi työturvallisuusasiat ja suojavarusteiden sekä hitsauslaitteiden ominaisuudet. Tärkeintä on huolehtia riittävästä sammutuskalustosta sekä hitsaustilan ilmanvaihdosta. Hitsauslaitteiden kaasupullojen ja niiden letkuliitosten tiiveys varmistettiin ennen töihin ryhtymistä. Konkreettisenä esimerkinä kerroin omakohtaisesta kokemuksesta, jolloin kaasuhitsauslaitteiden asetyleeniletkuliittimen kiinnitysmutteri oli käytön aikana löystynyt. Pitkähkön kaasupillin käytön aikana asetyleenia vuoti hiljalleen ja syttyi lopulta ilmassa, aiheuttaen palovamman poltinta pitävään käteen. Eli, oppi numero yksi, varmista aina liitokset mahdollisten vuotojen varalta ja käytä suojavarusteita hitsatessa.

Turvallisuusasioden läpikäynnin jälkeen perehdyttiin kaasuhitsaukseen tutustumalla eri poltinputki kokoihin ja selvittämällä poltinputkien kokojen soveltuvuus eri vahvuisille hitsattaville materiaaleille, sekä hitsausliekin säätö. Kirjallista materiaalia opetuksen tueksi löytyi netistä sekä turvallisuuteen ,että hitsauksen alkeisiin:

https://www.esab.fi/fi/fi/support/documentation/educational/upload/hitsauksen_tyoturvallisuus.pdf

https://peda.net/jyvaskyla/viitaniemenkoulu/oppiaineet/kvk/tekninen-ty%C3%B62/tekninen-ty%C3%B6/vtkjt/vktkkey/kvk:file/download/36eedba78318891f76970c1797cc31abc2ff95db/Kaasuhitsaus.pdf

http://webshop.industriacenter.fi/files/AGA/ESITE%20AGA%20X21.pdf

Kun perusteet ja turvallisuusasiat oli läpi käyty, tuntumaa itse hitsaukseen haettiin hitsaamalla.

Kaasuhitsausharjoitusten jälkeen siirryttiin TIG hitsaukseen, joka teknisenä suorituksena on kaasuhitsauksen kaltaista, mutta ilman avoliekkiä ja monipuolisemmin säädeltävissä. Lisäaineiden käyttö tapahtuu kuten kaasullakin hitsatessa. Mikäli hitsattavan kappaleen materiaali ei itsessään ole riittävä sauman muodostamiseen, käytetään lisäainetta perusaineen "jatkamiseksi". Lisäaineina paras on käyttää samaa materiaalia, kuin liitettävä kappale on, silloin kun hitsauksen on oltava moitteeton laadullisesti ja kestävyydeltään. Tarjolla olevilla valmiilla lisäaineilla toki päästään myös laadukkaisiin lopputuloksiin vaikka koostumus hitsattavan materiaalin kanssa ei täysin sama olisikaan. Lisäaineisiin liittyy vielä erityistapaukset, joissa parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi onkin tarkoituksenmukaista käyttää hitsattavasta materiaalista poikkeavaa lisäaineistusta.

TIG hitsausmenetelmän opetuksessa perehdyttiin ensin, käytössä olleen AC/DC TIGin säätöominaisuuksiin, sekä käytettäviin elektrodeihin, jotka määräytyvät hitsattavan materiaalin koostumuksen ja ainevahvuuden mukaan. Samoin käytiin läpi oikeat kaasunvirtaus asetukset. 

Molemmilla hitsausmenetelmillä käytiin läpi vielä alumiinin hitsaus joka teknisesti vastaa mustan raudan hitsausmenetelmää, ollen kuitenkin huomattavasti tarkempi epäpuhtauksista, sekä sulan hahmottamisesta, joka alumiinilla on haasteellisempaa kuin mustalla raudalla. Alumiinin hitsauksessa mustaan rautaan verraten on käytetään vaihtovirtaa, mustaa hitsattaessa tasavirralla. Vaihtovirran tarkoitus on saada alumiinin pintaan muodostuva oxidi kerros rikkoutumaan, mahdollistaen onnistuneen hitsauksen. Alumiinia käsiteltäessä on tärkeää huolehtia myös siitä, ettei työkaluilla ole käsitelty mustaa tai muita metalleja, koska tällöin työkaluista siirtyisi alumiiniin epäpuhtauksia. Epäpuhtaudet  kun ovat myrkkyä hitsauksen onnistumisen kannalta.

Opetuksen pohjana käytin tätä blogiani, jossa hitsausmenetelmiin liittyviä teknisiä tietoja olen aikaisemmin käsitellyt. Lisäksi mm. youtube on täynnä toinen toistaan parempia videoita aiheesta, useimmat toki ulkomaankielellä, ja laatuvaihtelu on laaja. Youtube opetusvideoiden kanssa on siis syytä olla tarkkana ja paras tapa mielestäni on tarkistaa faktoja useammasta eri lähteestä, eikä sokeasti luottaa siihen, että kaikki youtubessa näytettävä pitää paikkansa. Tässä kuitenkin yksi harvoista suomenkielellä tehdyistä, TIG hitsauksen perusteita käsittelevä video:

https://www.youtube.com/watch?v=ZnqTNlALEFY

Lisäksi vielä kaasuhitsauksen opetusvideo, joka sopii mielestäni koulutukseemme, vanhojen ajoneuvojen korikorjaus, mitä parhaiten:

https://www.youtube.com/watch?v=oeTPFJ1pcxw

High school blues!

https://www.youtube.com/watch?v=v81sGqHDTXQ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti